Pohdintaa partion pedagogiikasta
Brasilialainen kasvatusajattelija Paulo Freire oli aikoinaan huolissaan opettajan ja opetettavan
välisen suhteen yksisuuntaisuudesta. Opettajat pitävät oppijoita ikään kuin säiliöinä, joihin heidän
tulisi kaataa tietoa. Freire näki tämän tiedon usein oppijoiden maailmasta ja todellisuudesta
irrotettuna ja heille epärelevanttina.
Vastavoimaksi edellä esitellylle opettaja-oppija -suhteelle tämä brasilialainen partasuu ehdottaakin
kommunikaatiota ja dialogia eli vuoropuhelua. Tämän mahdollistuminen kuitenkin vaatii nöyryyttä,
muiden katsontakantojen kuuntelemista ja ymmärtämistä (ja eikös partioihanteissakin luvataan
kunnioittaa toista). Opettajien tulisi hyväksyä, etteivät he tiedä kaikkea ja oppilaiden tulisi
ymmärtää, etteivät he ole totaalisen tietämättömiä. Vuoropuheluun perustuvassa opetuksessa
opettajan ja oppijan roolit hämärtyvät ja sekoittuvat.
Partio-ohjelmaan on sisällytetty paljon vertaisopetusta ja omasta mielestäni partiossa on aina ollut
tarkoitus oppia yhdessä. Kämppääkin korjaillessa meistä kukaan ei ole osannut aivan kaikkea, mutta
aina on ollut joku, joka on osannut sellaista, mitä muut eivät ole osanneet.
Valitettavasti viikoittaisessa kokoustoiminnassa on helppoa vaipua ajattelemaan opetettavia
tietämättöminä säiliöinä, jotka vain odottavat tiedolla täyttymistä. Todellisuudessa he kuitenkin ovat
uteliaita, kriittisiä ja itsenäisiä ajattelijoita, kenen kanssa käyty keskustelu voi kehittää itse kutakin.
Lisäksi on varottava, ettei opetettava tieto jää kenellekään todellisuudesta irralliseksi. Olisi siis aina
tärkeää kertoa ja keskustella, miksi mitäkin asioita partiossa opetellaan. Freiren mukaan dialogi
johtaa yhteiseen kasvuun, mikä sopiikin mainiosti vaeltajien ihanteeseen, joka kuuluu: "kehittää
itseään ihmisenä".
Olli "Mølli" "Ituhippi" Lindholm
Lpkj
Karhu-Veikkojen Savonlinnan kirjeenvaihtaja
